RATI - Rauta R. Buckman Oy & Fixus

Tilojen moninkertaistuminen ja piha-alueen laajeneminen antoivat mahdollisuuden uusien tuoteryhmienkin ottamiselle valikoimaan

RATI, josta saa hyvän mielen lisäksi rakennus-, remontointi- ja autotarvikkeita

 

RATI tarkoittaa paitsi rakennusta myös sanojen; rakennus- ja autotarvike Isokyrö, ensimmäisiä kirjaimia. RATIn laajasta tuote- ja palveluvalikoimasta löytyykin miltei kaikkea kotiaan kunnostavalle ja autoaan huoltavalle. Yrityksen tavoite on, että asiakkaiden ei tarvitse lähteä hakemaan kauempaa tarvitsemaansa tuotetta tai palvelua.

 

RATIn yrittäjäveljekset Teemu Buckman ja Tuomo Buckman kulkevat isänsä Risto Buckmanin jalanjäljissä. Vuonna 2016 he ottivat vastuun 1980-luvulla alkaneesta yritystoiminnasta. Jouluviikolla vuonna 2020 he muuttivat parin talon päästä sijaitsevalta alapihalta katutasoon, entisen S-Marketin tiloihin.

 

”Uusien tilojen myötä pystyimme kasvattamaan varsinkin autotarvikepuolta”, kertoo Tuomo ja jatkaa, ”Koska toimimme maaseudulla, otimme valikoimaan nyt keväällä 2023 myös maataloustarvikkeet ja -varaosat, vähän niin kuin hydrauliikkapuolen vanavedessä.”

 

Isoimpana kehitystoimena veljekset pitävätkin muuttamista uusiin tiloihin. Tilojen moninkertaistuminen ja piha-alueen laajeneminen antoivat mahdollisuuden uusien tuoteryhmienkin ottamiselle valikoimaan. Perinteisen rautakaupan kehittäminen tapahtuu tasaisen pitkäjänteisesti asiakkaiden palvelun myötä. ”Jos jotain ei hyllystä löydy, vähintäänkin selvitämme sen ottamista valikoimaan”, lupaa Teemu.

 

Oivalluksia tulee viikoittain, mutta monet niistä veljesten mukaan asiakkailta. ”Ei tässä peruskaupankäynnissä mitään innovaatioita ole. Se, että oivaltaa palvella joka kerta, on asia, josta pidämme kiinni”, veljekset summaavat ja jatkavat haasteista, ”Korona, ihmisten liikkuvuus, kaupan digitalisoituminen, onhan tässä tullut iskuja vyön alle, mutta jotenkin aina täytyy luottaa tulevaan.”

 

Tulevaisuus näyttää veljesten mukaan haastavan vähintään samalla tavalla kuin tähänkin asti. ”Kyllä tässä miettii pienen paikkakunnan kivijalkakaupan olemassaolon perusteita”, toteaa Tuomo. ”Verkkokauppa voisi olla kiinnostava kortti katsoa”, pohtii puolestaan Teemu.

 

Kaikesta huolimatta Teemu ja Tuomo vastaavat pilke silmäkulmassa motoksi haasteisiin: ”Antaa tulla vaan, me naulataan niin kauan kuin vasara putoaa.”

 

Teksti: Elina Jacklin/Sentra